Kylmäpuristettu pellavaöljy + E-vitamiini, 3 l


Kylmäpuristettu pellavaöljy + E-vitamiini, 3 l

Tuotetta ei ole enää saatavilla.

26,90

Kotimaisesta raaka-aineesta valmistettu Biolin-pellavaöljy.

 

  • Nivelten, ihon ja karvapeitteen hyvinvointiin
  • Nopean lisäenergian lähteeksi
  • Ruuansulatukseen ja painonhallintaan
  • Paras välttämättömien omega-3 -rasvahappojen lähde
  • Korjaa omega-3 ja omega-6 -rasvahappojen vääristynyttä suhdetta
  • Tärkeä allergioiden ja tulehdusten hoidossa
  • Lisätty E-vitamiinia, jonka tarve lisääntyy kasviöljyn käytön myötä

 

Lemmikkimme tarvitsevat öljyä toimiakseen, sillä solukalvot rakentuvat öljyistä ja rasvoista. Rasvahappoja, joita eläimet eivät itse pysty muodostamaan, kutsutaan välttämättömiksi rasvahapoiksi. Niitä ovat omega-6 ja omega-3. Jotta lemmikkimme pysyvät terveinä, niiden ruokinnassa pitää rasvahappojen olla oikeassa suhteessa keskenään. Riittävä omega-3-rasvahappojen saanti on tärkeää, sillä ne voivat ehkäistä paikallisten tulehduksien ja rasituksen aiheuttamien kudosvaurioiden syntymistä. Ne ovat tärkeitä myös suoliston, limakalvojen, ihon sekä karvapeitteen kunnolle.

 

Ylivoimaisesti eniten omega-3-rasvahappoja on pellavaöljyssä, sillä sen rasvahapoista noin 60% on omega-3 -rasvahappoihin kuuluvaa alfalinoleenihappoa. Siksi sillä on helppo tasapainottaa vääristynyttä omega-6/omega-3 -suhdetta. Pellavaöljystä saadaan omega-3 -rasvahappoja neljä kertaa enemmän kuin omega-6 -rasvahappoja. Suhde on siis 1:4, kun taas muissa kasviöljyissä se on erilainen. Pellavaöljyn terveellisyys perustuu sen suureen tyydyttymättömien rasvahappojen määrään. Biolin-pellavaöljyssä tyydyttymättömien rasvahappojen määrä on yli 90% rasvahapoista.

 

Kasviöljyjen käyttö lisää eläimillä E-vitamiinin tarvetta. Biolin-pellavaöljyyn sitä on lisätty annostelua vastaava määrä. Samalla E-vitamiini antioksidanttina parantaa pellavaöljyn säilyvyyttä ja toimivuutta. Hevosen energiantarpeesta osa voidaan tyydyttää kasviöljyllä. Kilpahevosille sopiva käyttömäärä on 3-5 dl päivässä. Lihasvaurioista kärsiville hevosille kasviöljyä voidaan syöttää enemmän, alkaen desilitrasta sataa elopainokiloa kohti. Iäkkäälle hevoselle kasviöljyä voidaan antaa lisäenergiaksi 1,5-2 dl päivässä. Kyky ylläpitää ruumiinlämpöä heikkenee iän myötä, siksi vanha hevonen kuluttaa enemmän energiaa lämmöntuottoon. 3 dl pellavaöljyä vastaa energiasisällöltään 1,5 kiloa kauraa. Rasvojen muuttuessa liike-energiaksi syntyy vähemmän lihaksia väsyttävää maitohappoa.

 

Koirille pellavaöljy soveltuu erinomaisesti lisäenergianlähteeksi.  Lisäenergiaa tarvitaan helteellä ruoka-annosten maittavuutta ja energiapitoisuutta parantamaan sekä minimoimaan ruuansulatuksesta muodostuva lämmöntuotanto. Lisäystasoksi voidaan suositella 5% rehuannoksen painosta. Öljylisäys parantaa rehuannoksen ja raakarasvan sulavuuksia. Lisäksi sillä on edullinen vaikutus turkin laatuun ja kiiltoon. Rasvahappojen epätasapaino aiheuttaa koirille iho- ja allergiaoireita, jotka johtuvat kuivamuonien, kananrasvan ja soijaöljyn lisääntyneestä käytöstä.

Keskeisimmät hyödyt koirille:

  • Urheilukoirilla maksimoimaan ruuan energiapitoisuus.
  • Suurilla roduilla pienentämään ruoka-annosten kokoa ja parantamaan ruoan hyväksikäyttöä.
  • Pienillä roduilla lisäämään maittavuutta ja riittävää ravintoaineiden imeytymistä.

 

Pellavaöljyssä on kasviöljyistä selvästi eniten omega-3 -rasvahappoja, joista yli 90% tyydyttymättömiä.

 

Biolin-pellavaöljy on kotimaisesta raaka-aineesta valmistettu. Raaka-aine pystytään jäljittämään aina viljelijän pellavapellolle asti. Kotimaisuus merkitsee sitä, että työllistämme meitä suomalaisia siemenen kylvöstä aina kaupan asiantuntevaan myyjään asti. Meidän lyhyt, viileä ja valoisa kasvukautemme tuottaa tutkitusti enemmän alfalinoleenihappoa pellavan siemeneen. Biolin-pellavaöljy tehdään kylmäpuristamalla ilman lämpöä ja liuottimia, jolloin se säilyttää luonnolliset terveysvaikutukset ja ravintoaineet.

 

Pakkauskoko: 3 litran hanapakkaus

 

Annostussuositus:
Hevosille: 1 dl - 1 l / päivä
Koirille: 15 ml / päivä (enintään 15% ruoka-annoksen painosta)

 

Ravintoaineet:

Raakarasva 100%, josta

  • Alfalinoleenihappo 62% rasvahapoista
  • Linolihappo 16% rasvahapoista

E-vitamiini 215 mg / 100 g

 

Biolin-tuotteet ovat

  • Tutkittuja ja toimivia terveystuotteita koirasi ja hevosesi hyvinvointiin
  • Raaka-aineina puhtaat, jäljitettävät ja kotimaiset luonnontuotteet
  • Pellava ja camelina ovat molemmat arvokkaita öljykasveja, joissa on ainutlaatuinen rasvahappokoostumus ja niillä on tunnetut terveysvaikutukset jo aikojen takaa
  • Tuotteet on valmistettu kylmäpuristusmenetelmällä, joka on oikea tapa valmistaa öljyä ja rouhetta, säilyttäen kaikki ravintoaineet
  • Biolin-tuotteilla on Avainlippu-tunnus ja se on kansainvälisesti rekisteröity tuotemerkki
Selaa myös nämä tuoteryhmät: Rehut ja lisäravinteet, Ruokinta ja lisäravinteet

Klarna Checkout
kauppiaan tiedot